Luca

Niin on aika taas mennyt nopeasti ja vuosikin on vaihtunut ja tammikuukin lähenee loppuaan... Vielä kiitokset kuitenkin kuluneesta vuodesta kasvateille omistajineen, ihanaa on ollut kuulla kuulumisia ja saada kuvia, ja kiva on ollut teitä niin usein nähdäkin! Vuoteen mahtui paljon kaikenlaista, pentuset ovat kovasti kasvaneet viime vuoden aikana ja meidän ihana Rosina-mummelimmekin täytti syksyllä upeat 13 vuotta! Onneksemme Rosina on saanut olla suhteellisen terve, syksyllä vaivasi pidempiaikainen korvatulehdus, mutta onneksi se saatiin taltutettua. Näyttelyrintamalla oli myös jännittäviä hetkiä, sillä sekä Seriina että Luca saivat 2x varasertin, lisäksi Luca sai sen ihkaoikean sertin kesällä Alajärvellä, ollen myös upeasti ROP! Luca oli myös muutaman kerran ROP-pentu, kuten myös Nelli oli ROP-pentu. Hienoja hetkiä!

Koirat ovat nauttineet lumesta, jota on saatu tänäkin vuonna melkoisen paljon! Lenkillä on todella hauskaa juosta! Porukalla päästellään vauhdilla lumessa ja juostaan välillä kilpaakin.

Lunta on niin paljon että mieluummin juostaan samaa tuttua polkua pitkin, kovin paljon ei tee mieli lähteä uusia polkuja tekemään...tässä tullaan jonossa polkua pitkin, edellä Seriina, ja Luca katsoo että minne se Pinja-mamma jäi. Ja välillä on ahdasta kun joku siellä edessä jumittaa, Nelli seisoo edessä niin että kaikkien on pakko pysähtyä, jos eivät hankeen halua hypätä! Seriina ihmettelee että mitäs siinä seisot!

Nelli katsoo että taas ne tulevat, taidanpa väistää, Luca tulossa vauhdilla Seriina takanaan, Pinja olisi myös menossa toiseen suuntaan.

Nelli päättää istahtaa hetkeksi, johon Lucalla on sanomista, Seriina ja Pinja seuraavat tilannetta.

Hankea riittää... Nelli tulossa edellä, takana Luca ja Seriina.

Pinja istahtaa katsomaan Lucan ja Seriinan touhuja..

Luca päättää jatkaa matkaa toiseen suuntaan, Pinja ja Seriina odottelevat..

Nelli vauhdissa... vauhti on niin kova, ettei meinaa Nelliksi heti tunnistaa..turkki vain hulmuaa niin että korvatkin ovat kadonneet...

Nelli lumiparta

Luca kuvissa

Pinja poseeraa lenkkeilyn lomassa..

Seriina oli niin vauhdikas etten yksittäiskuvia saanut Seriinasta ollenkaan. Tai sitten olin aina väärässä kulmassa niin ettei kuvaa saanut, Seriina on melkoinen vauhtihirmu. Stella ei myöskään ollut tällä reissulla mukana, mutta monesti Stella on myös mukana yhtäaikaa ja silloin sitä koiramenoa riittää! Muut innostuvat Stellan seurasta niin kovin, että Stella on suosittu lenkkikaveri, jolle kavereita riittää!

Rosina ei enää tällaisille lenkeille jaksa lähteä lumihankeen kahlaamaan, mutta Rosinan kanssa on ulkoiltu sitten vain ihan yhdessä rauhallisesti lumisia maisemia ihaillen. Rosinan lenkit ovat melko lyhyitä, sillä Rosina ei jaksa enää niin pitkiä lenkkejä, eikä myöskään halua olla ulkona kun on oikein kylmä, sillä tassut palelevat. Rosina käyttää myös ulkoillessaan lämmintä Back on Track-takkiaan, sillä sen ansiosta tarkenee paremmin. 

Tässä vielä muutama kuva Pinjasta ja Lucasta. Luca juoksee niin että lumi lentää..

Nelli, Seriina ja Luca poseeraavat yhdessä, yhdessä kun on niin kiva leikkiä ja telmiä lumessa.